Kattoremontin virhe ja hinnanalennus, sopimuksen purku ja maksusta pidättäytyminen

Yksityishenkilön elinkeinonharjoittajalta tilaama kattoremontti kuuluu kuluttajansuojalain soveltamisalaan. Kuluttajansuojalain säännökset ovat pakottavaa oikeutta, eikä niistä voida edes osapuolten välisellä sopimuksella poiketa kuluttajan vahingoksi.

Mikäli kattoremontissa havaitaan virhe, on ensisijainen virheen seuraamus se, että elinkeinonharjoittaja oikaisee virheen. Mikäli oikaisua ei suoriteta kohtuullisen ajan kuluessa ja ilman, että tilaajalle aiheutuu merkittävää haittaa tai kustannuksia tai, jos tilaajalla on oikeus kieltäytyä virheen oikaisusta, voi tilaaja vaatia hinnanalennusta tai sopimuksen purkamista sekä pidättäytyä maksusta.

Kun kattoremontissa havaitaan virhe, tilaajalla on oikeus pidättyä maksamasta urakkahintaa tai sen osaa virheeseen perustuvien vaatimustensa turvaamiseksi. Maksusta pidättäytyminen toimii tilaajan turvana ja painostuskeinona virheen korjaamiseksi. Tilaaja ei kuitenkaan saa pidättää rahamäärää, joka on ilmeisessä epäsuhteessa niihin vaatimuksiin, joihin hänellä on virheen perusteella oikeus. Esimerkiksi pienen reunapellityksen puutteen vuoksi ei yleensä saa pidättää koko urakkahintaa. Jos tilaaja pidättää määrän, joka on selvästi suurempi kuin hänen oikeutetut vaatimuksensa, hän voi joutua maksamaan viivästyskorkoa ylimenevältä osalta.

Hinnanalennus on ensisijaiseen virheen oikaisuun nähden toissijainen seuraamus. Hinnanalennuksen on oltava suhteessa yhtä suuri kuin suorituksen arvon aleneminen verrattuna sopimuksenmukaiseen arvoon. Käytännössä kattoremonteissa hinnanalennus määritellään usein sen perusteella, mitä virheen korjaaminen kolmannen osapuolen toimesta maksaisi.

Sopimuksen purkaminen on viimesijainen ja järeä oikeussuojakeino. Se lakkauttaa osapuolten sopimusvelvoitteet välittömästi. Tilaaja saa purkaa sopimuksen, jos virhe on vähäistä suurempi ja jos muuta seuraamusta ei voida pitää tilaajan kannalta kohtuullisena. Siltä osin, kun urakka on jo suoritettu ja suoritusta ei voida palauttaa, on tilaajan maksettava suoritetusta osuudesta kohtuullinen korvaus.

Edellä esitetyn ohella tilaajalla on oikeus korvaukseen vahingosta, jonka hän kärsii kattoremontin virheen vuoksi. Vian etsinnästä ja selvittelystä aiheutuneet kulut sekä muulle tilaajan omaisuudelle mahdollisesti aiheutunut vahinko, korvataan toimeksisaajan huolimattomuudesta riippumatta. Asumishaitta, tulonmenetys tai muu vastaava vahinko korvataan vain, jos toimeksisaaja on toiminut huolimattomasti.

Meillä on vankka kokemus kuluttajansuojalain alaisista riita-asioista. Ota yhteyttä ja pyydä maksutonta alkukartoitusta!

Kuinka voimme olla avuksi?

Ota yhteyttä ja pyydä tilannettasi koskeva maksuton arvio!
"Veloitamme kulut suoraan vakuutusyhtiöltä, eikä teidän tule prosessin aikana maksaa meille mitään."

Hyödynnä Oikeusturvavakuutus

Remontteja koskevissa riidoissa on tärkeää valita lakimies, joka puolustaa etujasi määrätietoisesti, tunnistaa olennaiset juridiset kysymykset ja antaa oikeat neuvot jo riidan alkuvaiheessa. Kun vaatimukset esitetään tai kiistetään ajoissa ja juridisesti oikein, moni remonttiriita voidaan ratkaista ilman tarpeetonta pitkittymistä tai riidan kärjistymistä.

Yleisimmät kotivakuutukset sisältävät oikeusturvavakuutuksen, joka kattaa lakimieskuluja kuluttajien tilaamiin remontteihin liittyvissä riitatilanteissa. Vastaavasti myös asunto-osakeyhtiöillä ja taloyhtiöillä on usein käytettävissään oikeusturvavakuutus remonttiriitoja varten, yleensä kiinteistövakuutuksesta.

Voimme puolestasi olla yhteydessä vakuutusyhtiöösi ja selvittää, kuuluuko asiasi oikeusturvavakuutuksen piiriin. Selvitys voidaan tehdä etukäteen, ennen kuin mitään kustannuksia syntyy. On hyvä huomata, että oikeusturvavakuutuksen käyttäminen ei edellytä asian viemistä tuomioistuimeen – vakuutusta voidaan hyödyntää myös neuvotteluissa, kirjelmöinnissä ja muussa sovintoratkaisun hakemisessa.

Palvelemme koko suomessa.

Kun remontin aikana tai sen jälkeen ilmenee ongelmia - ota meihin yhteyttä. Mitä nopeammin reagoit, sitä enemmän vaihtoehtoja sinulla on.

Yhteystiedot

toimisto@laatujuristit.fi
010 7397 371

Lindström Talo
Lautatarhankatu 6
00580 Helsinki

© Suomen Laatujuristit - kaikki oikeudet pidätetään
2026